Artteli-kumppanuusyhdistys haluaa tehdä järjestötoimintaa entistä näkyvämmäksi Pirkanmaalla. Julkaisimme vuonna 2022 järjestöjulkaisun "Vierelläsi valoissa ja varjoissa - Järjestötoiminta ja sen merkitys Pirkanmaalla". Julkaisu otettiin innolla vastaan ja sitä jaettiin Artteli-kumppanuusyhdistyksen toimesta pirkanmaalaisille kansanedustajille ja aluevaltuutetuille sekä viranhaltijoille, sosiaali- ja terveyskeskuksiin ja sairaaloihin Pirkanmaalla. Julkaisua jaettiin myös Kumppanuustalo Arttelilla ja tapahtumissa, joissa Artteli on ollut mukana. Pääset tutustumaan vuoden 2022 julkaisuun täällä.
Nyt on uuden julkaisun aika! Uusi järjestöjulkaisu suunnataan pirkanmaalaisille ihmisille teemalla arvot.on. Julkaisun tavoitteena on tuoda Pirkanmaan järjestötoimintaa monipuolisesti esiin tarinoin, kokemuksin ja faktoin. Tarkoituksena on myös nostaa esiin ihmisyys, inhimilliset arvot tämän hetken yhteiskunnassa. Osallistumalla julkaisuun tuet samalla Artteli-kumppanuusyhdistyksen toimintaa. Julkaisu sisältää yleistä tietoa järjestötoiminnasta, järjestötyön merkityksestä ja asemasta sekä järjestötoiminnan inhimillisistä arvoista. Julkaisun tarkoitus on lisätä kansalaisten tietoa ja ymmärrystä järjestötoiminnasta ja sen mahdollisuuksista. Painettua julkaisua jaetaan Artteli-kumppanuusyhdistyksen toimesta Pirkanmaalla mm. kirjastoverkoston kautta, Kumppanuustalo Arttelilla, TAYS sairaaloiden OLKA-pisteillä ja tapahtumissa, joissa Artteli on mukana. Tätä julkaisua jaetaan aktiivisesti myös sähköisenä verkkosivujen ja sosiaalisen median kautta. Julkistamistilaisuus pidetään Arttelissa 31.1.2025. Tällöin julkaisuun osallistuneet toimijat saavat osallistumispakettiin kuuluvat julkaisunsa tai ne toimitetaan jälkikäteen. Julkaisun painosmäärä on 1000 kpl, mutta voimme painattaa myös enemmän painokustannuksia vastaan, mikäli toivot isompaa määrää julkaisua oman organisaation jaettavaksi. Jos olet kiinnostunut isommasta painosmäärästä omalle organisaatiollesi, ota yhteyttä: Riitta Kurki, [email protected], 050 468 7009. Osallistumispaketit ja -hinnat järjestöille Tarina 700 € Osallistu julkaisuun kirjoittamalla tarina toiminnastanne tai toimintaanne liittyvästä aiheesta (max puolikas A4, kirjasinkoko 11). Tarinan yhteyteen voi liittää max 3 kuvaa. Tämä paketti sisältää lisäksi 3 valmista julkaisua jokaiseen pakettiin kuuluvan 2 julkaisun lisäksi. Ilmoitus 1/2 sivu 450 € tai 1/4 sivu 300 € Osallistu julkaisuun toimintanne perinteisellä mainoksella. Tarkemmat mitat mediakortissa. Toiminnan kuvaus 40 € Osallistu julkaisuun kirjoittamalla lyhyt ja ytimekäs 3 rivin kuvaus toiminnastanne. Mediakortin järjestöille löydät täältä. Jokainen paketti sisältää 2 kpl valmiita julkaisuja vapaasti jaettavaksi joko omassa organisaatiossa tai asiakkaille. Arttelilla on oikeus jättää julkaisu toteuttamatta, mikäli tarinoiden ja ilmoitusten määrä eivät kata julkaisun painokuluja. Ilmoita järjestösi mukaan julkaisuun tällä lomakkeella 08.12.2024 mennessä. Ilmoittautumisaikaa jatkettu 15.12. asti! Lisätietoa julkaisusta: Nina Lindberg Toiminnanjohtaja p. 050 308 5639 [email protected] Lisätietoa mainoksista ja taitosta: Riitta Kurki Kansalaistoiminnan koordinaattori p. 050 468 7009 [email protected] Lähellä.fi ja auttamisen sovellus Commu ovat aloittaneet yhteistyön, ja Lähellä.fi:ssä julkaistut vapaaehtoistehtävät näkyvät nyt myös Commussa. Lähellä.fi on palvelu, jonka kautta järjestötieto saadaan näkyville mm. erilaisiin tapahtumakalentereihin ja viranomaispalveluihin. Commu on mobiilisovellus, joka auttaa yhdistyksiä löytämään uusia vapaaehtoisia ja avun tarvitsijoita.
Yhteistyön myötä Lähellä.fi:ssä julkaistut vapaaehtoistehtävät näkyvät automaattisesti myös Commussa. Järjestöt saavat pienemmällä vaivalla entistä kattavampaa näkyvyyttä toiminnalleen, sillä Lähellä.fi ilmoitukset tavoittavat nyt myös Commun käyttäjät: Commulla on jo lähes 100,000 rekisteröitynyttä käyttäjää. Commu-palvelun haku perustuu karttatoimintoon, joten Lähellä.fi:stä siirtyvät ne vapaaehtoistehtävät, joille on määritelty sijainti. Miten otat uudesta näkyvyydestä hyödyn irti? Saat kaiken hyödyn irti Commun tuomasta lisänäkyvyydestä tekemällä seuraavat asiat:
Ohjeita rekisteröitymiseen ja Lähellä.fi-palvelun käyttöönottoon: Lähellä.fi | Palvelun käyttöohjeet (lahella.fi) Lisätietoja Commusta: Commu | Auttamisen tori | Lataa ilmainen sovellus nyt! (commuapp.fi) Kansalaistoiminnan ja -järjestöjen toimintaympäristön muuttuessa, on kansalaisjärjestöillä tarve kehittää toimintaansa, lisätä yhteistyötään ja uudistaa rakenteitaan.
Kansalaisjärjestöstrategialla on tarkoitus edistää järjestöjen omaa varainhankintaa, kehittää valtionavustustoimintaa sekä purkaa kansalaisjärjestöjä kuormittavaa byrokratiaa. Strategia perustuu hallituksen ohjelmaan, ja siinä linjataan, miten valtioneuvosto kehittää kansalaisjärjestöjen toimintaedellytyksiä kuluvalla hallituskaudella. Kansalaisstrategiasta voi lukea lisää täältä. Osallistu mukaan keskusteluihin ja kehittämiseen: Osana kansalaisjärjestöstrategiaa oikeusministeriö kokoaa kansalaisjärjestöjä ja niiden toimintaedellytyksiä koskevia perustietoja yhteen viranomaisten kanssa. Tämän tavoitteena on yleiskuvan luominen kansalaisjärjestöjen toiminnasta ja toimintaedellytyksistä, tiedonhaun helpottaminen sekä kansalaisjärjestöstrategian seurannan tukeminen. Raportista on nyt julkaistu ensimmäinen versio, ja siihen kaivataan tietoja ja palautetta kehittämistä ajatellen. Voit antaa palautetta raportin kehittämiseksi täällä. Osana kansalaisstrategian toimeenpanoa oikeusministeriö myös esittää kutsun verkkokeskusteluun koskien järjestö- ja vapaaehtoistoiminnan byrokratian purkamista sekä kehittämistarpeiden kartoittamista varten. Keskustelu on avoinna 3.11 saakka. Ilmoittaudu mukaan täällä. Kansallisten dialogien keskustelupäivä on jälleen 26.11. Tällä kerralla keskustellaan aiheesta: ”Mikä tuo meidät yhteen?” Ilmoittaudu keskustelun järjestäjäksi tai liity mukaan keskustelijaksi täältä. Tule kuuntelemaan ja keskustelemaan kuntien demokratiaroolin muutoksesta 18.11. Voit ilmoittautua mukaan täällä. Tilaisuudelle järjestää kaikille avoin Avoin demokratia –yhteisö. Marraskuun Lähellä.fi-kampanjan teemana on mielenterveys. Marraskuussa vietetään myös Mielenterveysviikkoa (17.−24.11.2024), jonka teema on Mielekäs tulevaisuus. Mielenterveysviikon tavoitteena on viestiä, että kaikilla ihmisillä, mielenterveysongelmista huolimatta, tulisi olla mahdollisuus ja oikeus vaikuttaa, kokea osallisuutta, saada ja antaa vertaistukea ja tavoitella unelmiaan.
Järjestötoiminta tukee mielen hyvinvointia: yhdistykset tarjoavat mm. vaikuttamismahdollisuuksia, mielekästä tekemistä, osallisuuden kokemuksia ja vertaistukea. Lähellä.fi nostaa kampanjassaan esille järjestöjen tarjoamaa tukea, kuten erilaiset toiminta- ja tukiryhmät, vertaistukiryhmät, valtakunnalliset chatit ja puhelinpalvelut, kurssit ja oppaat. Kampanjan kesto on 1.11.2024 – 30.11.2024. Lähellä.fi toteuttaa kampanjan aikana digimainontaa, ja palvelu tuodaan näkyville myös mahdollisuuksien mukaan kuntien ja hyvinvointialueiden asiakaspisteisiin. Saatavana on siis mukavasti maksutonta näkyvyyttä järjestösi tarjoamalle toiminnalle! Osallistu kampanjaan näin Nyt on hyvä hetki varmistaa, että teidän järjestönne tarjoama hyvinvointia tukeva toiminta löytyy Lähellä.fi-palvelusta. Rekisteröidy palveluun täällä Ilmoita toiminnasta täällä Haluatko lisätietoa lähellä.fi-verkkopalvelusta? Lähellä.fi -opastus Tampereella Kumppanuustalo Arttelilla perjantaina 1.11. klo 13-15. Ilmoittaudu mukaan täällä. Tulevat Lähellä.fi-etäinfot löydät täältä. Järjestöedustamo on Tampereen kaupungin ja tamperelaisten kansalaisjärjestöjen edustajista koostuva yhteistyöelin. Järjestöedustamon tarkoitus on yhteistyön kautta edistää kuntalaisten hyvinvointia, osallisuutta ja hyvää arkea.
Sen tehtävänä on mm. arvioida ja kehittää Tampereen kaupungin ja järjestöjen yhteistyötä monipuolisesti ja pitkäjänteisesti sekä toimia kanavana kaupungin ja järjestöjen vuoropuhelulle. Järjestöedustajan tehtävänä on tuoda järjestökentän tieto ja osaaminen kuntalaisten hyvinvoinnin edistämiseen ja kehittämiseen, ja täten omalla asiantuntijuudellaan vahvistaa järjestöjen osuutta kaupungin strategiatyössä. Järjestöedustamo kokoontuu kaksi kertaa vuodessa. Tämän lisäksi järjestetään kaikille järjestöille avoimia teemapohjaisia työpajoja tai tilaisuuksia 2-4 kertaa vuoden aikana, kuten hyvinvoinnin edistämisen foorumi. Järjestöedustamossa työskentelystä ei makseta kokouspalkkioita tai kulukorvauksia. Työskentelyä koordinoi yhteistyössä Tampereen kaupunki ja Artteli-kumppanuusyhdistys. Haku järjestöedustamon edustajaksi on 1.10-17.11 Järjestöedustamon uudet jäsenet valitaan joka toinen vuosi järjestöverkostojen esityksestä. Järjestökategorioita on yhteensä kuusitoista, joista jokaista edustaa yksi jäsen. Valitulta edustajalta edellytetään laajaa verkoston tukea sekä asiantuntijuutta omaan kategoriaansa liittyen. Yhdeltä järjestöltä voi olla järjestöedustamossa ainoastaan yksi jäsen. Jäsenten toimikausi on kaksi vuotta, eikä varajäseniä valita. Valinnat tekee perustettava valintatyöryhmä ja edustajat vahvistetaan järjestöedustamon kokouksessa 3.12. Verkostot ilmoittavat esittämistään henkilöistä sähköisellä lomakkeella, minkä löydät täältä. Lisätietoa hausta sekä järjestöedustamon verkostokategoriat löydät täältä. Lisätietoja: Riitta Kurki, kansalaistoiminnan koordinaattori, [email protected] Johanna Heine, ehkäisevän päihdetyön suunnittelija, [email protected] Nina Lindberg, toiminnanjohtaja, [email protected] |
arkisto
maaliskuu 2025
Categories |