Järjestöagentit yhdistysten ja kunta-järjestöyhteistyön edistäjänä
Järjestöagentit innostavat omalla toiminnallaan paikallisia yhdistyksiä verkostoitumaan keskenään ja vievät työpanoksellaan eteenpäin kunnan ja yhdistysten yhteistyötä. Järjestöagentit ovat vapaaehtoisia järjestötoimijoita.
Kunnan järjestöyhdyshenkilö on agentin tärkeä yhteistyökumppani. Kunta voi rekrytoida lisää järjestöagentteja yhdessä yhdistysväen kanssa.
Kunnan järjestöyhdyshenkilö on agentin tärkeä yhteistyökumppani. Kunta voi rekrytoida lisää järjestöagentteja yhdessä yhdistysväen kanssa.
Järjestöagentti
|
Agenttitoiminnan taustaa
Yhdistystoiminnan verkostoitumisen innostaja, kunnan ja yhdistysten yhteistyön edistäjä
Ensimmäiset järjestöagentit rekrytoitiin Pirkanmaalle alkuvuodesta 2018 Sosiaali- ja terveysministeriön rahoittaman Järjestö 2.0 -hankkeen toimesta. Hankkeen avulla haluttiin vahvistaa järjestöjen yhteistyötä kuntien kanssa ja mukana oloa uudessa sotessa. Hankkeen jälkeen agenttiverkostoa koordinoi Artteli-kumppanuusyhdistys.
Tänään järjestöagentit ovat avainhenkilöitä Pirkanmaan kuntien yhdistysyhteistyön vahvistamisessa. |
Heidän asiantuntemustaan hyödynnetään kuntien yhdistysiltojen ja kumppanuusfoorumien suunnittelussa ja järjestämisessä.
Agentit ovat päässeet monessa kunnassa mukaan kuntien monialaisten hyvinvointiryhmien kokouksiin ja työpajoihin, olleet kuultavina kunnan lautakunnissa ja valiokunnissa, pitäneet puheenvuoroja kunnan yhdistysmessuilla ja muissa tapahtumissa sekä suunnitelleet omaan kuntaan sopivia järjestöyhteistyön rakenteita. |
Monessa kunnassa on laadittu tai laaditaan parhaillaan järjestöyhteistyön ohjeita. Se on yksi tärkeä prosessi, jossa järjestöagentit ovat mukana tuoden yhdistysten näkemyksiä tilojen käytön, toiminta-avustusten ja muiden järjestötoiminnalle olennaisten kysymysten linjaamiseen.
Järjestöagentit kunnittain
Akaa
Seija Salo, seija14salo@gmail.com Susanne Ekola, susanne.ekola@outlook.com Hämeenkyrö Eija Mäkipää, eija.makipaa@hronsy.fi Tapani Saarela, tapani.elmersson@gmail.com Jouko Hannu, jouko.hannu@gmail.com Ikaalinen Marra Lukander, marra.lukander@gmail.com Anneli Ranne, anneli.ranne13@gmail.com Jenna Tervalammi, jenna.tervalammi@jyllinkodit.fi; lahitorimonitori@jyllinkodit.fi Juupajoki Juupajoki@4h.fi Emmi Pajunen, emmi.m.pajunen@gmail.com Kangasala Stiina Lahikainen, stiina.lahikainen@iki.fi Miska Jokinen, sihteeri@kamoke.fi Lempäälä Tuula Petäkoski-Hult, tuula.petakoski-hult@lempaala.fi Tanja Kyllönen, tanja.kyllonen@gmail.com Lempäälän agenttien yhteinen: lempaalanagentit@gmail.com Mänttä-Vilppula Sirpa Andelin, sirpa.andelin@gmail.com Orivesi Laura Jussila, jussila.laura86@hotmail.fi Parkano Suvi Rintamäki, suvi.rintamaki@gmail.com Taru Myllymäki, taru.myllymaki@evl.fi Pirkkala Sari Sarkola, sari.sarkola@gmail.com Arja Rinneaho, arinneaho@gmail.com |
Punkalaidun
Sirkka Madekivi, sirkka.madekivi@koti.fimnet.fi Hanna-Mari Vuorisalo, hanna-mari@pienisaippuakauppa.fi Pälkäne Hanna Alanen, hanna@yhteinenpalkane.fi, info@yhteinenpalkane.fi Ruovesi Pirjo Pajunen, pipa.pajunen@gmail.com Kirsi Lehto, kirsilehto@phpoint.fi, 0505279173 Sastamala Jani Hanhijärvi Marita, Isosävi Sari, Bamberg Sastamalan agenttien yhteinen sähköpostiosoite: agentti.sastamala@gmail.com Tampere Vesa, Vaittinen, vesa.vaittinen@tampereena-kilta.fi Eero Portaankorva, eero.portaankorva@pp.inet.fi Katja Wallenius, katja.a.wallenius@gmail.com Jani Saarinen, jani.89.saarinen@gmail.com Matti Salovaara, matti.salovaara@hotmail.com Johanna Asunto, Johanna.asunto@live.fi Sami Kaita, sami.kaita@gmail.com Mia Wallenius, mia.wallenius@tamperemissio.fi Petri Seppä, petri.seppa@gmail.com bolga747@gmail.com m.lehtonen@gmail.com Urjala Janne Saari, jannesaari1@gmail.com Valkeakoski Marika Hoviniemi, marika.hoviniemi@valkeakoski.fi Riitta Lindbäck, riitta.lindback@tohkasaatio.fi Vesilahti Tiina Ainasoja, ainasojatiina@gmail.com Ira Hellsten, ira.hellsten@kurjentila.fi Ylöjärvi Leena Lehtisyrjä, leena.lehtisyrja@gmail.com |
LISÄTIETOA
ETSIMME JATKUVASTI UUSIA AGENTTEJA
Etkö löytänyt omasta kunnastasi järjestöagenttia?
Haluaisitko sinä näköalapaikan kunnan ja järjestöjen toimintaan? Olisitko sinä avainhenkilö kunta-yhdistysyhteistyön vahvistamisessa? Ota yhteyttä, niin kerron lisää!
Etkö löytänyt omasta kunnastasi järjestöagenttia?
Haluaisitko sinä näköalapaikan kunnan ja järjestöjen toimintaan? Olisitko sinä avainhenkilö kunta-yhdistysyhteistyön vahvistamisessa? Ota yhteyttä, niin kerron lisää!