Auli on vapaaehtoisena Nääsville ry:ssä ohjaamassa liikuntaryhmää senioritalossa – millaista vapaaehtoistyö hänen mielestään on?
Miten tulit mukaan vapaaehtoistoimintaan? Kauppakeskus Ratinassa järjestettiin tapahtuma, jossa esiteltiin eri vapaaehtoistoimintoja. Työelämä oli jo osaltani takana, ja olin miettinyt, mihin vapaaehtoistoimintaan osallistuisin. Ratinan tilaisuudessa Ilona Antila-Dagnaud kertoi minulle Nääsville ry:n toiminnasta ja pyysi minut haastatteluun toimistolle. Siitä osallistumiseni Nääsvillen toimintaan alkoi. Mikä motivoi sinua liikuntaryhmän ohjaamisessa? Jumpparyhmän ohjaamisesta saan iloa ja hyvää mieltä sekä tunnen itseni tarpeelliseksi. Samalla minun tulee siinä itsekin jumpattua. Tiedostan liikunnan merkityksen ihmisen sekä fyysiseen että psyykkiseen jaksamiseen. Jumpparyhmäläiseni innostavat minua ihanalla positiivisuudellaan. Millaista tukea saat liikuntaryhmän ohjaamiseen vapaaehtoisena? Ensimmäisen liikunnanohjauskoulutuksen sain yksityisopetuksena Piia Tulasalolta. Sen jälkeen olen osallistunut kuuteen Nääsville ry:n järjestämään kolmen tunnin koulutusjaksoon. Mitä vapaaehtoisuus antaa sinulle? Vapaaehtoistoiminta on antanut minulle iloa, yhteisöllisyyttä, merkityksellisyyttä sekä uusia kokemuksia, taitoja, tietoja ja ystäviä. Mitä haluaisit sanoa vapaaehtoiseksi ryhtymistä harkitsevalle? Jos haluat olla avuksi, tuottaa ja saada iloa ja hyvää oloa, tuntea itsesi merkitykselliseksi sekä saada uusia kokemuksia, taitoja ja ystäviä, tule rohkeasti mukaan vapaaehtoistoimintaan.
0 Kommentit
Jätä vastaus. |
Laatija#JosMeitäEiOlisi -kampanjan blogin kirjoittajina toimivat kampanjassa mukana olevat järjestöt arkisto
helmikuu 2025
Kategoriat |