Liikkuva Sydän sai alkunsa korona-ajan kynnyksellä, ja alkuun ryhmä treenasi vuoroviikoin kuntosalilla ja kävi kävelylenkeillä. Paheneva epidemiatilanne kuitenkin muutti tapaamisten luonnetta, ja lopulta ryhmä päätyi liikkumaan pelkästään luonnossa, jossa turvaväleistä oli helpompi huolehtia. Idea säännölliseen, matalan kynnyksen liikuntaporukkaan tuli sydänyhdistykseltä, joka etsi jäsenistöstään vapaaehtoisia ryhmänvetäjiä. Toiminta on viiden vuoden kuluessa vakiintunut, ja vastaavanlainen ryhmä on sittemmin perustettu myös Valkeakoskelle, joka sekin kuuluu Pirkanmaan Sydänyhdistyksen toiminta-alueeseen. Kävelyryhmään voi osallistua ilman ennakkoilmoittautumista ja sitoutumista. Monelle ryhmästä on kuitenkin muodostunut tärkeä arkirutiini, ja säännöllisesti kokoontuva kävelyporukka kannustaa lähtemään liikkeelle ainakin kerran viikossa. Sydänsairauteen sairastuneelle liikunta on ensiarvoisen tärkeää, ja ryhmän tarkoituksena on madaltaa kynnystä liikunnan aloittamiseen ja harrastamiseen. Jokainen voi taittaa noin tunnin mittaisen lenkin juuri omassa tahdissaan, oman kuntonsa mukaan. Kun osallistujia on paljon, jokaiselle löytyy kävelyseuraa vauhdista riippumatta. Ryhmänvetäjät huolehtivat, että kukaan ei jää matkasta. Ja vauhtia kyllä riittää heille, jotka sitä kaipaavat! Jotkut ohikulkijat ovat hämmästelleet, että tosiaanko porukka koostuu sydänsairastuneista, kun kärkipää taittaa lenkkipolkuja varsin rivakasti. Sykkeen nostatuksen lisäksi kävelyporukassa huolehditaan myös kehonhuollosta. Noin puolimatkassa lenkkiä toinen vetäjistä ohjaa lyhyen venyttelytuokion, johon sisältyy tasapainoa ja notkeutta vahvistavia liikkeitä. Sydänsairaus yhdistää kävelyryhmäläisiä. Vaikka jokaisen tilanne onkin yksilöllinen ja diagnoosit vaihtelevat, ryhmä tarjoaa arvokasta vertaistukea ja tilaisuuden vaihtaa kokemuksia, vinkkejä ja kuulumisia. ”Tää on yhtä lailla henkistä kuin fyysistäkin toimintaa”, tuumaa toinen porukan vetäjistä. Samantapaisen tilanteen läpikäyneelle on luonteva puhua, jos siltä tuntuu. Välillä ollaan vakavien aiheiden äärellä, mutta niiden vastapainona ryhmässä kukkii myös lämmin huumori. Eräs osallistujista pohtii, että kävelyryhmässä keskeistä on myös turvallisuudentunne. Äkillinen sydäntapahtuma säikäyttää, ja koetun myötä kynnys lähteä yksin liikkeelle saattaa kasvaa. Yhdessä liikkuminen luo turvaa. Vaikka ollaan metsän keskellä, ympärillä on ihmisiä, joilta voi pyytää apua ja jotka tietävät, kuinka toimia hädän hetkellä. Avoin ryhmä on viiden vuoden aikana kerännyt vakikävijöitä, ja mukaan innostuu tasaiseen tahtiin myös uusia osallistujia. Toiminta rullaa sujuvasti omistautuneiden vapaaehtoisten voimin, mutta yhdistyksen nimissä toimiminen on vetäjille tärkeää. Kun edustaa yhdistystä, toimintaan sitoutuu pitkäjänteisesti. Sydänterveyden asialla oleminen on vetäjille mielekästä, ja aihe yhdistää muutoin erilaisista taustoista tulevat osallistujat osaksi ”sydänporukkaa”. ”Tää on täys kymppi”, tuumaa eräs kävelijöistä reilun tunnin mittaisen lenkin päätteeksi.
0 Kommentit
Jätä vastaus. |
Laatija#JosMeitäEiOlisi -kampanjan blogin kirjoittajina toimivat kampanjassa mukana olevat järjestöt arkisto
maaliskuu 2025
Kategoriat |