Naiserityinen työ jää yhä nykypäivänäkin marginaaliin, vaikka tarve naisille suunnattuihin tiloihin ja palveluihin on tunnistettu jo pitkään. Monelle onkin haasteellista ymmärtää, minkä vuoksi naiset voivat tarvita omia palveluja.
Tarve naiserityisille tiloille ja palveluille ei ole uusi, vaan historian saatossa eri toimijat ovat edistäneet vahvasti naisten asemaa ja kokonaisvaltaista hyvinvointia osana naiserityisiä palveluita. Jo 80-luvulla Naistenkartanon toiminnan painopistettä siirrettiin naisten raittiusliikkeestä kohti naisten päihderiippuvuuksien ehkäisyä ja hoitoa. Muutaman vuoden ajan yhdistyksellä ehti olla Naistenkartanona tunnettu, naisille suunnattu päihdehoitolaitos Leppävirralla. Yhdysvalloissa 70-luvulla taas kehitettiin naisille suunnattu päihderiippuvuuden itsehoito-ohjelma, joka syntyi sosiologi Jean Kirkpatrickin havainnosta AA-ryhmässä – kaikille sukupuolille avoin vertaistukiryhmä tuntui palvelevan lähinnä miesten tarpeita. 90-luvulla kyseinen hoito-ohjelma tuotiin Suomeen. Monen mutkan ja pitkän kehittämistyön seurauksena kyseinen hoito-ohjelma muuttui nykypäivän NOVAT-ryhmäksi – kaikille naisille suunnatuksi mielenterveyttä ja hyvinvointia tukevaksi vertaistukiryhmäksi. Naistenkartanon toiminta tukee kaikenlaisten naisten kokonaisvaltaista hyvinvointia Naistenkartanon tekemän naiserityisen työn erikoispiirre on se, että tarjoamme palveluitamme laajasti kaikille naisille taustasta riippumatta - mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Tavoitteena on, että ihmiset löytävät toimintamme pariin ennen kuin omat haasteet ovat ehtineet kärjistyä. Sosiaali- ja terveyspalveluiden saatavuuden heikentyminen, yhteiskunnallisen epävarmuuden lisääntyminen ja leikkaukset järjestökentällä tehtävään työhön tuovat kuitenkin uudenlaisia uhkakuvia toiminnan järjestämiseen, jolloin myös ennaltaehkäisevä työ voi todellisuudessa tarkoittaa hyvin haastavien elämäntilanteiden parissa painimista. Yli 80 % loppukyselyymme vastanneista koki tärkeäksi sen, että Naistenkartanon ryhmät kokoontuivat naisten kesken. Naisten välinen solidaarisuus ei välttämättä ole itsestään selvää, mutta usein ryhmäprosessin aikana tämä luottamus vahvistui ja yhteenkuuluvuuden tunne lisääntyi. Vastaajat kokivat tärkeäksi sen, että ryhmäläisillä oli ymmärrystä nimenomaan naisten kohtaamista ongelmista. Naisille suunnatuissa ryhmissä pystyi luottamaan siihen, ettei oma puheenvuoro tulisi mitätöidyksi sillä perusteella, että on nainen. Naistenkartanon toiminnan painopiste on niissä yhteisissä kokemuksissa, joita epätasa-arvoisessa yhteiskunnassamme elävät naiset kokevat. Usein tunnistettujen haasteiden taustalta löytyykin yhteisiä juurisyitä, joista keskeisimpiä ovat naisiin kohdistetut ennakko-oletukset ja naisille asetettu tarkkarajainen rooli yhteiskunnassamme. Ymmärrys vastaavanlaisista naisten elämään merkittävällä tavalla vaikuttavista teemoista ovat naiserityisen työn ytimessä. Ideaalitilanteessa emme tarvitsisi palveluita, jotka ovat kohdistettu eri sukupuolille. Tällaisessa maailmassa meistä jokainen tulisi kohdatuiksi omana itsenämme, ei sukupuolirooleista tai stereotypioista käsin. Naiserityistä työtä kuitenkin tarvitaan yhteiskunnassa, jossa joka kolmanteen naiseen kohdistetaan lähisuhdeväkivaltaa, lähes 90% naisista kohtaa seksuaalista häirintää ja lähes jokaisella ihmisellä on naisiin kohdistuvia vahingollisia ennakkoluuloja. Vastaavanlaiset vahvasti sukupuolittuneet ilmiöt haastavat naisten hyvinvointia merkittävällä tavalla. Naisille suunnatuista palveluista leikkaaminen olisi kestämätön ratkaisu, sillä vastaavanlaiselle toiminnalle on edelleen selkeä tarve sosiaali- ja terveysalan kentällä. Yhteiskunnassamme on edelleen valtavasti ihmisten hyvinvointia haastavia sukupuolittuneita ilmiöitä, joihin voidaan tarttua tarjoamalla sukupuolierityisiä palveluja ja esimerkiksi juuri vertaisryhmiä. Matkalla kohti tasa-arvoisempaa yhteiskuntaa on todettu tarve eri sukupuolille kohdennettuihin palveluihin – naiserityistä työtä tarvitaan edelleen! -Saija Savolainen, Naistenkartanon Pirkanmaan asiakaskoordinaattori Kiinnostaako naiserityisyys? Voit lukea siitä lisää blogissamme: https://www.naistenkartano.com/mita-on-naiserityinen-tyo/ https://www.naistenkartano.com/naiserityista-tarvitaan/ https://www.naistenkartano.com/miksi-toimintamme-suunnattu-vain-naisille/ Naistenkartano tarjoaa myös koulutuksia mm. naiserityisyydestä. Olethan yhteydessä [email protected] mikäli kiinnostuit!
0 Kommentit
Jätä vastaus. |
Laatija#JosMeitäEiOlisi -kampanjan blogin kirjoittajina toimivat kampanjassa mukana olevat järjestöt arkistoKategoriat |