JÄRJESTÖJEN SOTE-RYHMÄ VAHVISTAA OSALLISUUTTA PIRKANMAALLA
Pirkanmaalaiset järjestöt perustivat alueellisen työryhmän, jonka tehtävänä on kanavoida järjestöjen asiantuntijuus ja osaaminen Tulevaisuuden sote-keskusten ja hyvinvointialueen kehittämisen tueksi. Työryhmä tulee toimimaan osana myöhemmin perustettavaa Pirkanmaan järjestöneuvottelukuntaa.
Pirkanmaalla toimii lähes 10 000 yhdistystä ja järjestöä, joista 853 on sosiaali- ja terveysjärjestöjä. Niillä on julkisen sektorin ohella merkittävä rooli hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden tukemisessa sekä sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottajina. Demokratian näkökulmasta järjestöillä on lisäksi keskeinen tehtävä asukkaiden ja asiakkaiden äänen kanavoijana.
Pirkanmaalle äskettäin perustettu Järjestöjen sote-ryhmä vastaa tarpeeseen tuoda järjestötoiminnan näkökulmia ja tietoa alueelliseen kehittämistyöhön. Sen tavoitteena on kiinnittää järjestöjä laajemmin hyvinvointialueen ja tulevaisuuden sote-keskuksen prosesseihin sekä toimia työ- ja ohjausryhmien järjestöedustajien taustatukena ja apuna. Lisäksi ryhmä toimii alustana järjestöjen ja julkisen sektorin yhteistyölle.
Ryhmä koottiin alueen järjestöverkostojen nimeämistä toimijoista, jotta se edustaisi mahdollisimman laajasti koko järjestökenttää. Jäsenistö koostuu niin pienistä yhdistyksistä, kuin suuremmista järjestöistä, vapaaehtoistoiminnasta palveluita tuottaviin toimijoihin. Ryhmän puheenjohtajana aloittaa Diabetesliiton järjestösuunnittelija Kati Multanen. Sihteeriydestä vastaa Artteli-kumppanuusyhdistys ry.
”On tärkeää, että järjestöjen osaamista ja asiantuntijuutta kootaan yhteen,
jotta tieto olisi helpommin saavutettavissa julkisen sektorin tueksi.
Järjestöjen kyky reagoida ihmisten tarpeisiin on näkynyt korona-aikana
ja vallitsevassa maailmantilanteessa.
Järjestöjen työntekijöiden rinnalla vapaaehtoisilla on tärkeä rooli toiminnassa",
toteaa Järjestöjen sote-ryhmän puheenjohtaja Kati Multanen Diabetesliitosta.
Hyvinvointialueen valmistelu esittää aluevaltuustolle perustettavaksi Pirkanmaan järjestöneuvottelukuntaa kevään 2022 aikana. Neuvottelukunnan perustamista on suunniteltu järjestöjen ja maakunnan yhteistyössä jo aiemmalla uudistuskaudella. Sitä on edeltänyt Pirkanmaan sote-järjestöfoorumi. Nyt perustettu järjestöjen sote-ryhmä toimii tulevaisuudessa perustettavan järjestöneuvottelukunnan alaryhmänä.
Järjestöjen sote-ryhmää tullaan hyödyntämään Tulevaisuuden sote-keskus- ja hyvinvointialueen kehittämistyössä. Valmistelevia viranhaltijoita kutsutaan tarvittaessa ryhmän teemojen käsittelyyn ja julkinen sektori voi osoittaa ryhmälle käsiteltäväksi asioita, esimerkiksi lausuntopyyntöjen muodossa. Ryhmä aikoo järjestää aluevaltuutetuille tapaamisia, joissa kerrotaan järjestöjen toiminnasta ja palveluista teemoitetusti. Myös alueellisen järjestötietopaketin kokoamista edistetään.
Ryhmän tavoittaa sähköpostitse osoitteesta: [email protected].
Toimintaa koordinoi Artteli-kumppanuusyhdistys ry ja Järjestöjen sote-muutostuki.
Tiedotteessa mainittuja Pirkanmaan järjestöverkostoja ovat esimerkiksi Pirkanmaan alueen järjestötyöntekijät, järjestöagentit, vammaistyöverkosto, päihde- ja mielenterveysverkosto sekä väkivaltaverkosto.